Mikä on HOKS?
Kaikilla tutkintokoulutuksen parissa olevilla opiskelijoilla on henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, joka sisältää henkilökohtaisen opintopolkusi. Suunnitelma on käytännön työkalu sekä opiskelijalle että myös henkilökunnalle. HOKS on lakisääteinen oikeutesi.
Mistä HOKS löytyy?
Eri osista koostuva suunnitelma rakennetaan sähköisesti Wilmaan. Löydät HOKSisi Wilmasta Lomakkeet-välilehden alta. Lomakkeet-välilehti saattaa olla piilotettuna kolmen pisteen alle oikealla yläpalkissa.
Sähköinen HOKS
Henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa varten on myös kansallinen, sähköinen palvelu nimeltä eHOKS. Jos siirryt esimerkiksi ammatillisesta koulutuksesta toiseen oppilaitokseen, myös sinun tietosi siirtyvät sujuvasti ja nopeasti eHOKSin avulla.
Tarkoituksena on, että voit opiskelijana jakaa tietoja esimerkiksi työnantajasi tai mahdollisesti muiden myöhempien koulutuksen järjestäjien kanssa. Opiskelijan eHOKS säilyy viisi vuotta opintojen päättymisestä.
Milloin HOKS laaditaan?
Ensimmäinen HOKS laaditaan ja hyväksytään 30 päivän sisällä opintojen alkamisesta. Tässä vaiheessa tulee olla valittuna ainakin pakolliset tutkinnon osat, mutta valinnaiset tutkinnon osat voidaan valita myöhemmin. Ensimmäisessä tapaamisessa keskustellaan opintojesi ja urasi tulevaisuudesta. Pääset myös allekirjoittamaan HOKSisi tämän ensimmäisen keskustelutilaisuuden jälkeen. On tärkeää, että valmistaudut huolellisesti ensimmäistä HOKS-keskusteluasi varten. HOKS-keskustelun tarkistuslista.
Voiko HOKSia päivittää?
HOKSisi on nimensä mukainen eli suunnitelma. Se on työkalu, jota päivitetään jatkuvasti jälkikäteen suunnitelmiesi muuttuessa. Suunnitelmaa tulee aina päivittää suurten muutosten seurauksena. Tällaisia suuria muutoksia voivat olla esimerkiksi tutkinnon osien valinta, tutkinnon osien vaihto tai opiskeluajan muutos. Kirjaa muutokset yhdessä HOKS-vastaavasi kanssa. Päivitykset kuitataan Wilmaan.
Kuka vastaa HOKSista?
Olet luonnollisesti itse vastuussa opintojesi ja urasi suunnittelusta, vaikka se tapahtuu yhteistyössä Axxellin henkilöstön kanssa. Jos opiskelet perustutkintoa varten, saat HOKS-prosessissa apua tutkinnonohjaajaltasi. Jos puolestaan opiskelet ammattitutkintoa tai erikoisammattitutkintoa varten, saat apua vastuuopettajiltasi. Myös työelämä voi osallistua suunnitelman laadintaan, erityisesti oppisopimuksissa.
Jokin edellä mainituista henkilöistä siis suunnittelee ja allekirjoittaa HOKSin yhdessä kanssasi. Vastuuhenkilöstä riipuuen, sisällöllinen ja hallinnollinen vastuu sekä päivitysvastuu voi hieman vaihdella.
Kuka voi nähdä HOKSin?
Jos olet alaikäinen, voivat vanhempasi päästä tarkastelemaan HOKSiasi Wilmassa.
Lisäksi on olemassa valtakunnallinen opintosuoritustietojen KOSKI-tietovaranto. Opiskelijan HOKSissa olevat tiedot siirtyvät KOSKI-palveluun automaattisesti ja reaaliajassa. Tämä ei kuitenkaan koske koko HOKSia. Urasuunnitelmasi, jonka muotoilet vapaammin ja henkilökohtaisemmin, ei siirry kokonaisuudessaan KOSKI-tietovarantoon. Muu oppimistasi koskeva luottamuksellinen tieto ei myöskään siirry.
HOKSia voidaan hyödyntää varmennuksena opintojen suunnitelmien mukaisesta etenemisestä. Muun muassa työvoimatoimisto ja Kela tarvitsevat tällaisia tietoja.
