Opiskelu työpaikalla

Teemme Axxellissa läheistä yhteistyötä työ- ja elinkeinoelämän kanssa. Pääset opintojesi aikana osallistumaan työpaikalla järjestettävään koulutukseen, ja nämä koulutusjaksot voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Kyse voi olla esimerkiksi koulutussopimuksen mukaisesta koulutuksesta, jota kutsuttiin ennen työharjoitteluksi, tai oppisopimuskoulutuksesta. Opinnot voivat myös koostua näiden kahden joustavasta yhdistelmästä. Opiskelumuodosta riippumatta pääset tutustumaan aitoihin työtehtäviin, jotka sisältyvät tulevaan ammattiisi. Yksinkertaistettuna opintosi siis toteutetaan yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa.

Opit tuntemaan itsesi

Ammatillisessa koulutuksessa opiskeleva henkilö kouluttautuu ensisijaisesti käytännön ammattiin, minkä takia oikeassa työpaikassa harjoittelu on erityisen tärkeää; opiskelija pääsee oppimaan työpaikan työntekijöiltä sekä samalla huomaa, missä hän on itse hyvä ja mitä hänen täytyy kenties vielä harjoitella.

Solmit tärkeitä kontakteja

Monet opiskelijoistamme ovat jo työmarkkinoilla aloittaessaan opinnot Axxellissa. Tästä huolimatta heiltä saattaa puuttua tutkintotodistus, joten he kääntyvät oppilaitoksemme puoleen saadakseen kirjallisen todisteen, joka vahvistaa heidän osaamisensa todistuksen tai arvosanan muodossa. Ehkä olet yksi heistä?

Toiset opiskelijat, jotka eivät vielä ole työmarkkinoilla, pääsevät työpaikkaopintojen aikana solmimaan ensimmäiset tärkeät kontaktinsa työelämään. On täysin mahdollista, että työpaikka, johon olet ensiksi tutustunut opintojesi kautta, muuttuukin tulevaisuudessa oikeaksi työpaikaksesi. Tästä on monia esimerkkejä.

Kehität avaintaitojasi

Opiskelijat pääsevät työelämässä kehittämään avaintaitojaan. Avaintaidot ovat taitoja, joita tarvitaan kaikilla työpaikoilla ja myös arkielämässä. Kyse voi olla esimerkiksi arkimatematiikasta tai ruotsin kielen harjoittelusta turvallisissa ympäristöissä. Työpaikkaopinnot tarjoavat erinomaisen tilaisuuden harjoitella juuri näitä taitoja. Mitä avaintaitoja haluat kehittää?

Mitä vastuutehtäviä minulla on?

Prosessissa on pääasiassa kolme osapuolta: sinä, koulutuksen järjestämisestä vastaava Axxell sekä työpaikkasi työpaikkakouluttaja. Teillä kaikilla on hieman erilaiset tehtävät. Huolehdi siitä, että olet perillä sinulle kuuluvista vastuista. Voit tutustua niihin täällä:

Ennen työpaikkaopintojen alkua:

1. Osallistut valmistavaan ohjaukseen ja tutustut tavoitteisiin. Asetat myös oppimisellesi omia tavoitteita annettujen kriteerien mukaisesti.

2. Etsit työpaikan yhteistyössä ohjaavan opettajan kanssa.

3. Täytät yhteystietolomakkeen yhdessä työpaikan edustajan kanssa sekä varmistat, että lomakkeen tiedot ovat oikein.

Työpaikkaopintojen aikana

4. Tutustut työyhteisöön sekä työpaikan toimintaan ja tehtäviin.

5. Vastaanotat palautetta osaamisestasi sekä hyödynnät palautetta syventääksesi osaamistasi.

6. Noudatat koulutus-/oppisopimuksen sääntöjä, työpaikan sääntöjä ja työturvallisuutta.

7. Ilmoitat työpaikkakouluttajalle ja ohjaavalle opettajalle poissaoloistasi.

8. Noudatat vaitiolovelvollisuutta koskevia sääntöjä työskennellessäsi työpaikalla.

9. Suoritat annetut työtehtävät.

10. Korvaat tahallisesti aiheuttamasi vahingot.

Työpaikkaopintojen jälkeen:

11. Osallistut jaksosi päätyttyä ohjaus-/palautetilaisuuteen.

12. Noudatat vaitiolovelvollisuutta koskevia sääntöjä työpaikkaopintojen päätyttyäkin.